lauantai 24. lokakuuta 2009

2 kuukautta Jouluun

1 kommenttia
Täällä on aloiteltu hieman jouluvalmisteluja. Muutama joulukortti on askarreltu paskarreltu. Lisää pitäisi vielä tehdä, mutta onneksi tässä on vielä aikaa. Tosin joka vuosi ajattelee aloittavansa joulun valmistelun hyvissä ajoin, mutta silti asiat tuntuvat jäävän viimetippaan. Joululahjojakin on pari valmiina ja tässä kurkistus yhteen projektiin.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Perjantai ilta

1 kommenttia
Ulkona on satanut koko päivän, mutta onneksi sisällä on lämmin. Eilen olin ahkera ja siivosin koko asunnon. Tänään voi sytyttää kynttilät ja käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan uusinta Novita-lehteä.

Lankani ovat saaneet arvoisensa säilytyspaikan tai ainakin osa langoista, sillä eihän yhteen pieneen koriin millään mahdu kaikki lankani. Kori on virkattu Kauhavan kangasaitan trikookuteesta. Ohje on myös samasta paikkaa, mutta olen sitä hieman muokannut.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Voihan ihanuus!

1 kommenttia
Tässä se nyt on, meidän uusi tulokkaamme, josta olen haaveillut jo pitkään. Bernina Activa 220, joka tarttui matkaan Seinäjoen käsityömessuilta.

Viikonloppuna pääsin testailemaan tätä ihastusta ja sain aikaiseksi tyynynpäälliset. Ompelutaidoissa on vielä parantamisen varaa, joten harjoitusta tarvitaan. Mutta tällä on kiva harjoitella, sillä tikeissä löytyy valinnanvaraa ja kone tuntuu luotettavalta.

lauantai 10. lokakuuta 2009

Rankka viikko

0 kommenttia
Sysky on nyt tullut ja kohta koittaa jo talvi. Autoonkin pitäisi vaihtaa renkaat. Tämä viikko on ollut aivan hirveä - herätys, töihin, luennoille ja nukkumaan. Mitään ylimääräistä ei ole ehtinyt tehdä ja sormia polttelisi hirveästi tämä paketti.

Onneksi nyt on viikonloppu ja tähänkin tuttavuuteen ehtii tutustua. Kerron sitten myöhemmin miten meidän kahdenkeskinen tuokiomme meni ja kuinka hän meille muutti.

Jotain on ehtinyt valmistuakin. Tein tämän boleron jo kesällä, mutta huomasin sen olevan hieman pieni itselleni. Nyt se on lähdössä lahjaksi siskon tytölle, joten sain langatkin pääteltyä. Ohje on koukussa kirjasta "Olankohautus" eli sama millä olen aikaisemmin tehnyt harmaan boleron. Tämä on tosin tehty bambu langasta.